kuuntelen jotain ylihyvää coveria "stuck on you" ja koitan olla rauhallinen. voi vittu. elämäni on kuin jotain äärimmäisen hidasta, kivuliasta, tuskaista ja naurettavaa saippuadraamaa, tai sellaista itkettävää ylen kanavilta tulevien talkshowdein elämänsä tuskasta toipuneiden ihmisten muistelua. ajatukseni karkailevat ja olen perin herkistynyt. rakastan musiikkia niin paljon, tämä laulu on aivan tajuttoman ihana. saatana elämäni on vaikeaa.
   tänään kuulin hyvät uutiset: talomme on saatu myytyä! olin ultimaattisen onnellinen ja sitten juttelin äitini kanssa yhdestä opiskelijakämpästä, johon olisin voinut muuttaa piakkoin. lupasin puhua isälleni ja käydä tsiigailemassa juttuja kelalla, jos vaikkapa voisin jopa elää jollakin. menin kotiin ja puhuin isäni kanssa. se meni aika inhimillisesti, vaikkakin tottakai meidän välimme ovat vaikeat ja koska hän ei ollut edes kännissä hän näytti vähän masentuneelta ja niin tottakai minäkin joka yritin selittää sitä kuinka kolmesataa ei edes ole paljon rahaa. pääsimme sovintoon ja hän jopa lupasi antaa minulle astioita nykyisestä kodistamme (kutsuinko sitä juuri "kodiksi"???!). menin huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia ja haaveilemaan uusista verhoista ja upeasta kituliaasta opiskelijaelämästä, jota en millään malttanut odottaa.
   ja sitten äiti soitti ja sanoi, että kelan sivuilta päätellen minä en saisi mitään. en yhtään rahaa. ZERO EUROS. meillä ei olisi varaa vuokrata minulle sitä helvetin opiskelijalaatikkoa, joten minun täytyisi asua isäni kanssa. hitto kuinka alas minä tipuin sieltä pilvilinnoistani ja tajusin, että ei se musta lohduton syyllinen ja raivoisa ja hirveän hiljainen ja kohtelias ja paikoitellen rääkäisevän hirveä elo lopukkaan. se on vittu minun kohtaloni. elä ikuisesti mustassa lohduttomassa kodissasi, ei tässä maailmassa vain ole sinulle mitään parempaa. tottakai saat haaveilla, kaikille idiooteille porvaripaskoille rahaa annetaan mutta sinä asut sairaan alkoholistisen poloisen isäsi kanssa ja olet hänelle viileä vaikka tunnetkin kamalaa syyllisyyttä ja itseinhoa ja aiheutat hänelle paljon tuskaa ja tuo siis sen takia että et voi antaa hänelle anteeksi, et vain pysty siihen ja ai niin ne oudot paniikkikohtaushermoromahdukset ovat uusi paras ystäväsi.
   äiti selitteli vaikka kuinka paljon asioita ja oli ihan poloinen rahaton nainen joka tienaa kyllä ihan hirveästi mutta ei hyödy rahoistaan paskaakaan MITÄ KELA EI TIETENKÄÄN HUOMIOI. sitten hän ehdotti että muuttaisin hänen luokseen pääkaupunkiseudulle.
   yritin koko yläasteen suostutella äidin päästämään minut luoksensa helsinkiin, mutta äidin mielestä tämä paska oli parempi kasvuympäristö (vähän aikaa sitten äiti kaiketi tajusi että voi vittu tännehän kuolee). nyt minä olen nerokkaassa, pienessä taidelukiossani ja rakastan sitä aivan tajuttomasti. oppilaat ovat hyviä tyyppejä, meillä on ihana yhteishenki, opettajat ovat legendaarisia ja tosi hyviä. haluan kauheasti nauttia lukioajastani, kouluni on maailman ihanin. minulla on visio siitä millaiseksi se auttaisi minua kasvamaan. haluan olla niin lahjakas ja menestyvä ihminen että kouluni voi olla minusta vielä ylpeä. haluan olla vuoden taiteilija. haluan käydä tervehtimässä opettajiani kun olen menestyksekäs ja muistella vanhoja aikoja. he voivat todeta kuinka hiljainen mutta silti niin kovaääninen se sonja olikaan. fiksu tyttö jo silloin. kyllä siitäkin vaikka mitä tuli.
   toisaalta haluan helsinkiin. sielläkin on sibis, mutta luoja se ei olisi sama asia. mikään ei voita minun kouluani, sieltä on tullut niin paljon upean lahjakasta porukkaa, suomen ja maailman tähtiluokan taiteilijoita (believe me). miksi elämässä on näin vaikeita valintoja?????
   ehkä kela sitten maksaa minun mielialalääkkeistäni jonkun kaheksankyt prossaa kun niiden aika koittaa.
   omalla tavallaan tällaiset paskat jutut kasvattavat luonnetta. sain ihan kauhean hermoromahduksen äsken ja itkin jotain kaksi tuntia kun mietin miten typerää kaikki on ja miten koko elämäni on yhtä kökköä pientä tihrua (murheeni eivät ole suuria mutta sitäkin ahdistavimpia ->googlaa nälänhätä niin heti löytyy paskempiakin elämiä). nyt minua toisaalta eivät vaivaa paskaakaan perinteiset ulkonäköpainejutut ja muut pienet turhat epävarmuusjutut. olen varma, että minusta tulee jotakin. voi hyvä jumala minusta kuullaan vielä. olen satumaisen ärsyttävä ja enemmän tai vähemmän lahjakas. masis.